tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kuulummisia meiltä päin!

Käväistiin 19.6 hiitillä kouvolassa. Minä ajoin Pamelalla, meidän uusilla, vihreillä Chevy Reflex-kärryillä ja Ronja Söpöllä, koska halusin tietää liikkuuko Söpö Ronjan ajettavana tarpeeksi hyvin, että uskallan ilmoittaa sen Loviisaan. Söpö liikkui paremmin kuin hyvin! Meidän kanssa hiittaamassa oli myös Elli, Pamelan puolisiskon Pirren kanssa.
Verryteltiin 2 kierrosta. Ensimmäinen vain hölkkäiltiin rauhassa ja toinen mentiin ohitellen, eli niin että kuljettiin jonossa ja viimenen ohitti aina kaikki. Verryttelyn jälkeen käveltiin kierros varikkoa ympäri ja iskä laittoi sekit kinni. Mentiin ensimmäinen hiitti niin, että Söpö lähti 20m pakilta ja Pirre piti Pamelalle paalulla seuraa. Ensimmäisen kierroksen takakaarteessa Pamela kääntyi ympäri, koska halusi varikolle. Sain sen kuitenkin kääntymään taas oikeaan suuntaan.
Toisella hiitillä Söpö ja Pamela lähtivät paalulta ja Pirre 100m pakilta. Pirre ja Elli saivat meidät jo etusuoralla kiinni ja ohi. Yritettiin Pamelan kanssa ohittaa Söpöä, mutta Söpö on nyt tajunnut sen, että jos joku yrittää tulla ohi, niin täytyy mennä kovempaa. Ei päästy millään ohi, kun tuntui, että Söpö pääsee aina vaan kovempaa...
En ihan tarkalleen muista mikä olisi ollut huippunopeus Pamelalla Ellin taimerin mukaan mutta oisiko ollut lähemmäs 3.15? Söpöllä ainakin.

Siskokset
Tostaina ajoimme äitin kanssa pellolla poneja. Verryttelyjen jälkeen Otimme kovempia pätkiä ja yritimme Pamelan kanssa päästä Söpöstä ohi. Ei siitä mitään tullut. Äiti ei tee mitään ja Söpö pinkoo vain hirveää vauhtia karkuun. Ihana poni! Vihdoin se on ymmärtänyt, mitä kisa meinaa! :)

Huomenna, jos Loviisan netti-ilmo vihdoin aukeaisi, niin ilmoitan Söpön ja Pamelan Loviisan Poniraveihin. Pamela saa aloittaa jo heinäkuussa.

Tähän loppuun vielä vähän kesäisiä kuvia :)
Kaverit varsasta asti!

Noppi!




Veden päällä juokseva tirppa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! :)